Hyvä ja huono ruutuaika
Vanhemmat ovat huolissaan lasten ruutuaikasta. Kuinka paljon on sopivaa antaa lapsen käyttää tablettia tai kännykkää tai pelata tietokoneella tai pelikonsolilla?
Tähän kysymykseen on hankala antaa tarkkaa vastausta, koska lopulta kaikki on hyvin yksilöllistä. Kaikki ruudulla vietetty aika ei ole negatiivista eikä kaikki ruutuaika ei ole samanarvoista. Avataanpa siis asiaa hieman. Hyvät gamer-vanhemmat, ottakaapa muistiinpanovälineet esille pulpetistanne.<br>
Aktiivinen ruutuaika ja passiivinen ruutuaika
<span>On olemassa kahdenlaista ruutuaikaa. Passiivista ruutuaikaa ja aktiivista ruutuaikaa. Molemmat voivat vaikuttaa lapsiin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Riippuen sisällöstä itsestään sekä kenen kanssa ruutuaika jaetaan ja mitä tarkoitusta varten.</span>
<span>Passiivisella ruutuajalla tarkoitetaan erilaisten digitaalisten ja audiovisuaalisten sisältöjen kuluttamista ilman vuorovaikutusta. Hyvä esimerkki voi olla vaikka Netflixin tai Youtuben katselu. </span>
<span>Aktiivisella ruutuajalla tarkoitetaan esimerkiksi digitaalisten sisältöjen luomista tai verkkopelin pelaamista, jossa henkilö osallistuu toimintaan jollain tavalla.</span>
Kaikki aktiivinen ruutuaika ei ole positiivista, eikä passiivinen negatiivista
Negatiivinen passiivinen ruutuaika
Jos lapsesi katselee YouTubea, TikTokia tai vastaavaa sosiaalista mediaa yksin, etkä oikeasti tiedä, millaista sisältöä hän kuluttaa, etkä keskustele hänen kanssaan näkemästään, voidaan tätä pitää negatiivisena passiivisena ruutuaikana. Tällaiseen kulutukseen olisi hyvä asettaa tarkat aikarajat sekä huolehtia siitä, millaista kuvavirtaa algoritmit lapsen päätelaitteelle syöttävät.
Positiivinen ja passiivinen ruutuaika
Jos taas valitsette yhdessä suoratoistopalvelusta elokuvan, jota katsotte yhdessä koko perheen kanssa, kyseessä on passiivista, mutta mielestäni positiivista ruutuaikaa. Jos elokuvassa on pelottavia tai kysymyksiä herättäviä kohtia, voit vanhempana puuttua niihin ja selittää ne lapsellesi sillä hetkellä. Parhaimmillaan tällaisista hetkistä muodostuu perhesiteitä lujittavia tapahtumia. Myös YouTubesta ja muista sosiaalisen median palveluista löytyy tietenkin paljon hyödyllistä materiaalia, jonka avulla voi opiskella esimerkiksi uusia taitoja. Eli riippuu paljon sisällön laadusta, mihin kategoriaan ruutuaika luokitellaan.
Negatiivinen aktiivinen ruutuaika
Lapsesi viettää aikaa verkkopeleissä, joissa on tuntemattomia tai häntä vanhempia pelaajia. Et tunne lapsesi nettituttuja, joiden kanssa hän viettää paljon aikaa ja pelaa. Tässä on suuri riski, että hän saa vaikutteita ja käyttäytymismalleja ihmisiltä, joiden kanssa et missään tapauksessa antaisi hänen hengailla verkon ulkopuolella. Hän voi myös joutua kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi ollessaan muita nuorempi, tai turhautua olemalla huonompi kuin muut tai kokea vähättelyä muiden taholta samasta syystä. Tämä taas voi purkautua negatiivisten tunteiden ryöppynä, joka näkyy ja kuuluu myös kotona. Tämä on tyypillinen esimerkki negatiivisesta aktiivisesta ruutuajasta, johon tulisi suhtautua vakavasti. Sillä, mitä peliä hän pelaa, ei ole niin paljon merkitystä kuin sillä, kenen kanssa hän sitä pelaa.
Positiivinen ja aktiivinen ruutuaika
Verkkopeliyhteisö on valvottu, ja valvojat tuntevat kaikkien siellä olevien henkilöllisyyden. Pelisessiot ovat aikuisten johtamia ja niissä tehdään ennalta suunniteltuja asioita, jotka kiehtovat nuorta mieltä ratkaisemaan ongelmia, tekemään yhteistyötä ja kommunikoimaan muiden samanhenkisten ja samanikäisten lasten kanssa. Toiminta sisältää hyvän harrastuksen ja harrastamisen piirteitä. School of Gamingin pelikasvattajien ohjaamat tarinalliset oppitunnit ovat hyvä esimerkki positiivisesta aktiivisesta ruutuajasta.
Hyvä ja huono ruutuaika
Pohjoismaissa suositussa lastenkirjassa”Pelle No-Tail”sanotaan, että tasapainoa pidetään hännän avulla, mutta Pellellä ei ollut häntää. Rotta puri sen irti, kun hän oli vielä kissanpentu. Eikä meilläkään ole sitä enää. Siksi meidän on huolehdittava muilla keinoilla siitä, että lasten (ja meidän itsemme) ruutuaika on tasapainossa.
Alussa, kun lapset ovat vielä pieniä ja ottavat ensimmäisiä askeleitaan digitaalisten laitteiden ja sisällön parissa, vastuu negatiivisen ja positiivisen ruutuaikojen tasapainottamisesta on tietenkin vanhemmilla.
Mutta kukaan ei voi valvoa lapsiaan ja heidän tekemisiään ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä ja ikuisesti. Siksi olisikin tärkeää, että kun lapsilla alkaa olla omia kavereita ja menoja, niin he tietäisivät millainen ruutuaika on sitä positiivista ja millainen negatiivista, ja kuinka tärkeää on elämässä löytää tasapaino negatiivisen ja positiivisen ruutuajan välille.
Näin voitte välttää liiallista kieltämistä, rajoittamista tai valvontaa ja kasvattaa tässä asiassa järkeviä ja tietoisia lapsia.
Ja nämä samat neuvot eivät mene hukkaan, vaikka ne osoitettaisiin myös meille vanhemmille.
Käytännön vinkkejä ruutuaikatasapainon saavuttamiseen
Seuraavassa on muutamia käytännön vinkkejä, joiden avulla voit hallita ruutuaikaa kotona:
- Tuo tietokoneet, pelikonsolit ja muut päätelaitteet yhteisiin tiloihin, kuten olohuoneeseen. Tämä on erinomainen tapa paitsi valvoa, mitä sisältöä katsotaan tai kenen kanssa verkossa vietetään aikaa, myös päästä paremmin mukaan lastasi kiinnostaviin asioihin. Päätelaitteiden paikka ei ole lasten makuuhuoneissa.
- Jos lapsesi pelaa verkossa, yritä järjestää asiat niin, että hän pelaa yhdessä luokkatoverin, hyvän ystävän tai serkkunsa kanssa. Yhteinen harrastus vahvistaa ystävyyssuhteita ja on turvallisempaa, kun verkossa ei ole yksin tuntemattomien ihmisten kanssa.
- Laadikaa koko perheen ”ruutuaika”-suunnitelma, jossa sovitaan, milloin ja missä laitteita saa käyttää. Ottakaa lapsenne mukaan suunnitteluun ja sitoutukaa suunnitelmaan yhdessä.
- Näytä itse hyvää esimerkkiä. Jos puhelimesi piippaa ja värisee lähes joka minuutti, selaat uutisia puhelimellasi ruokapöydässä tai sängyssä nukkumaan mennessäsi, millaisen kuvan annat lapsillesi?
Voit ottaa nämä käyttöön jo tänään! Tulevissa blogikirjoituksissa käsitellään näitä käytäntöjä tarkemmin ja jaetaan paljon muita hyviä vinkkejä siitä, miten voit muuttaa ruutuaikaa positiiviseksi voimaksi lapsesi kehityksessä.
School of Gaming paikka lapsille pelata verkkopelejä. Turvallinen palvelumme antaa vanhemmille mielenrauhaa ja tarjoaa lapsille superhauskoja viikoittaisia oppitunteja heidän rakastamassaan peliympäristössä. Oppitunneilla on mahdollisuus saada uusia samanhenkisiä ystäviä, ja niitä valvovat aikuiset pelipohjaisen oppimisen ammattilaiset. Kokeile oppituntejamme nyt: https://www.sog.gg/lessons
