Hyvä paha ruutuaika

On olemassa kahdenlaista ruutuaikaa. Passiivista ruutuaikaa ja aktiivista ruutuaikaa. Molemmat voivat vaikuttaa lapsiin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Riippuen sisällöstä itsestään sekä kenen kanssa ruutuaika jaetaan ja mitä tarkoitusta varten.
Tyttö leikkii huoneessaan tietokoneella ja nauttii laadukkaasta ruutuajasta.
Kirjoittanut
Mikko Perälä

Hyvä paha ruutuaika

Vanhempia huolestuttaa lasten ruutuaika. Kuinka paljon on hyvä antaa oman lapsen olla pädillä tai kännykällä tai antaa pelata tietokoneella tai konsolilla?

Tähän kysymykseen on hankala antaa tarkkaa vastausta, koska lopulta kaikki on hyvin yksilöllistä. Kaikki ruudulla vietetty aika ei ole negatiivista eikä kaikki ruutuaika ei ole samanarvoista. Avataanpa siis asiaa hieman. Hyvät gamer-vanhemmat, ottakaapa muistiinpanovälineet esille pulpetistanne.<br>

Aktiivinen ruutuaika ja passiivinen ruutuaika

On olemassa kahdenlaista ruutuaikaa. Passiivista ruutuaikaa ja aktiivista ruutuaikaa. Molemmat voivat vaikuttaa lapsiin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Riippuen sisällöstä itsestään sekä kenen kanssa ruutuaika jaetaan ja mitä tarkoitusta varten.

Passiivisella ruutuajalla tarkoitetaan erilaisten digitaalisten ja audiovisuaalisten sisältöjen kuluttamista ilman vuorovaikutusta. Hyvä esimerkki voi olla vaikka Netflixin tai Youtuben katselu.  

Aktiivisella ruutuajalla tarkoitetaan esimerkiksi digitaalisten sisältöjen luomista tai verkkopelin pelaamista, jossa henkilö osallistuu toimintaan jollain tavalla.

Kaikki aktiivinen ruutuaika ei ole positiivista, eikä passiivinen negatiivista

Negatiivinen passiivinen ruutuaika

Jos lapsesi katsoo Youtubea/TikTokia tai vastaavaa somea yksin, et oikeasti tiedä millaista sisältöä hän kuluttaa etkä keskustele hänen kanssaan näkemästään, voidaan tätä pitää negatiivisena passiivisena ruutuaikana. Tällaiseen kuluttamiseen olisi hyvä asettaa tarkat aikarajat sekä pitää huolta siitä, että millaista kuvavirtaa algoritmit lapsen päätelaitteelle työntävät.

Positiivinen passiivinen ruutuaika

Jos taas valitsette yhdessä suoratoistopalvelusta elokuvan, jonka katsotte yhdessä koko perheen kanssa, on kyseessä passiivista, mutta mielestäni positiivista ruutuaikaa. Mikäli elokuvassa on pelottavia tai kysymyksiä herättäviä kohtia, voit vanhempana puuttua niihin ja selittää ne lapsellesi sillä samalla hetkellä. Parhaimmillaan tällaisista hetkistä muodostuu perhesiteitä lujittavia tapahtumia. Myös Youtubesta ja muista sosiaalisen median palveluista löytyy tietenkin paljon hyödyllistä materiaalia, jonka avulla voi opiskella esimerkiksi uusia taitoja. Eli riippuu paljon sisällön laadusta mihinkä kategoriaan ruutuaika laitetaan.

Negatiivinen aktiivinen ruutuaika

Lapsesi viettää aikaa verkkopeliä pelaten, jossa on tuntemattomia tai häntä vanhempia pelaajia. Et tunne lapsesi nettituttavia keiden kanssa hän viettää paljon aikaa ja pelaa. Tässä on iso riski, että hän saa vaikutteita ja käytösmalleja ihmisiltä, joiden kanssa et antaisi hänen missään tapauksessa hengata verkon ulkopuolella. Hän voi myös joutua kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi ollessaan muita nuorempi, tai turhautua olemalla huonompi kuin muut tai kokea vähättelyä muiden taholta samasta syystä. Tämä taas voi purkautua negatiivisten tunteiden ryöppynä, joka näkyy ja kuuluu myös kotona. Tämä on tyypillinen esimerkki negatiivisesta aktiivisesta ruutuajasta, johon tulisi suhtautua vakavasti. Sillä, mitä peliähän pelaa, ei ole niin paljon merkitystä kuin sillä, keiden kanssa hän sitä pelaa.

Positiivinen aktiivinen ruutuaika

Verkkopeliyhteisö on valvottu ja kaikkien siellä olevien henkilöllisyys on valvojien tiedossa. Pelisessiot ovat aikuisten johtamia ja niissä tehdään ennalta suunniteltuja asioita, jotka kiehtovat nuorta mieltä ratkaisemaan ongelmia, tekemään yhteistyötä ja kommunikoimaan muiden samanhenkisten ja samanikäisten lasten kanssa. Toiminta pitää sisällään hyvän harrastuksen ja harrastamisen piirteet. School of Gamingin pelikasvattajien ohjaamat tarinalliset oppitunnit ovat hyvä esimerkki positiivisesta aktiivisesta ruutuajasta.

Hyvä paha ruutuaika

Man håller balansen med svansen, sanottiin "Pekka Töpöhännälle". Eli tasapainoa ylläpidetään hännällä. No, Pekalla ei oo häntää. Eikä ole meilläkään enää. Siksi meidän täytyy pitää huolta muilla keinoin, että ruutuaika on lapsilla (ja itsellämme) tasapainossa.

Alussa, kun lapset ovat vielä pieniä ja ottavat ensimmäisiä askeliaan digilaitteiden ja -sisällön parissa, on vastuu negatiivisen ja positiivisen ruutuajan kanssa tasapainoilussa tietenkin vanhemmilla.

Mutta kukaan ei voi vahtia lapsiaan ja heidän tekemisiään 24/7/365/forever. Siksi olisikin tärkeää, että kun lapsilla alkaa olla omia kavereita ja menoja, niin he tietäisivät millainen ruutuaika on sitä positiivista ja millainen negatiivista, ja kuinka tärkeää on elämässä löytää tasapaino negatiivisen ja positiivisen ruutuajan välille.

Näin voitte välttyä ylenmääräiseltä kieltämiseltä, rajoittamiselta tai kyttäämiseltä ja kasvatatte tämän asian suhteen fiksuja ja tietoisia lapsia.

Ja nämä samat neuvot eivät mene hukkaan vaikka ne osoitettaisiin meille vanhemmillekin.

Käytännön vinkkejä ruutuajan tasapainon saavuttamiseen

Seuraavassa on muutamia käytännön vinkkejä, joiden avulla voit hallita ruutuaikaa kotona:

  • Tuo tietokoneet, konsolit ja muut päätelaitteet yhteisiin tiloihin, esimerkiksi olohuoneeseen. Tämä on erinomainen tapa paitsi valvoa mitä sisältöä kulutetaan tai kenen kanssa verkossa vietetään aikaa, mutta päästä paremmin mukaan lastasi kiinnostaviin asioihin. Päätelaitteiden paikka ei ole lasten makuuhuoneissa.
  • Jos lapsesi pelaa verkossa, niin pyri järjestämään asia siten, että hän pelaa yhdessä luokkakaverin, hyvän ystävän tai sukulaislapsen kanssa. Yhteinen harrastus lujittaa kaverisuhteita ja on turvallisempaa, kun verkossa ei olla yksin tuntemattomien kanssa.
  • Suunnitelkaa koko perheen “ruutuaika”-pläni, jossa määritellään, että milloin ja missä laitteita voi käyttää. Ota lapsesi mukaan suunnitteluun ja sitoutukaa suunnitelmaanne yhdessä.
  • Näytä itse hyvää esimerkkiä. Jos omassa puhelimessasi piippaa ja pärisee harva se minuutti, plaraat uutisia kännykästäsi ruokapöydässä tai sängyssä nukkumaan mennessäsi, niin millaisen kuvan annat jälkikasvullesi?

Voit ottaa nämä käyttöön jo vaikka tänään! Tulevissa blogeissa käsitellään näitä käytänteitä tarkemmin sekä jaetaan paljon muitakin hyvä vinkkejä ruutuajan kääntämiseksi positiiviseksi voimaksi lapsesi kehityksessä.

School of Gaming on lapsille turvallisin paikka pelata verkkopelejä. Turvallinen palvelumme antaa vanhemmille mielenrauhan ja tarjoaa lapsille superhauskoja viikkotunteja heidän rakastamassaan peliympäristössä. Näillä oppitunneilla on mahdollisuus saada uusia samanhenkisiä ystäviä, ja niitä valvovat aikuiset pelioppimisen ammattilaiset. Kokeile oppituntejamme nyt: https://www.sog.gg/lessons

Viikoittainen uutiskirje
Ei roskapostia. Pelikoulutukseen ja peliharrastukseen liittyviä uutisia yleensä perjantaisin.
Kiitos! Lähetyksenne on vastaanotettu!
Hups! Jokin meni pieleen lomaketta lähetettäessä.