Kasvoin kultaisella 80-luvulla, ja vaikka en tuolloin olisi asiaa osannut näin mieltää, niin yksi rakkaimmista harrastuksistani oli tietokonepelien pelaaminen Commadore 64:lla. Mutta eihän tuolloin ruuduntuijottamista saattanut harrastukseksi kutsua! Nykyään onneksi voi.
Pelasin sellaisia pelejä kuin Pools of Radiance (1988), Pirates (1987) ja Ultima IV (1985). Kuka muistaa? Ne olivat rooli- ja seikkailupelejä, joissa oli vahva “siellä olemisen tuntu” eli immersio. Olin n. 10-vuotias, kun päivittäin laitoin innosta tärisevin käsin laitoin lerput asemaan ja toivoin, että ei tulisi mitään latauksen aikaisia erroreita, ja pääsisin matkalle kaukaisiin ja mystisiin maailmoihin.
Kuuluin sukupolveen, joka tietämättään esitaisteli yhteiskunnassa tietokonepelit saatananpalvonnan tasolta normaaliksi nuorison aivot mädättäväksi aktiviteetiksi. Oman huoneen nurkkaan kaivettu pelibunkkerimme loisti kelmeää valoa yömyöhään, ja kun vanhemmat koputtelivat ovella nukkumaanmenon vauhdittamiseksi, heilutimme juoksuhaudoistamme lerppujamme ja korppujamme päättäväisesti ja sisukkaasti peliajan toivossa: “Puoli tuntia vielä, niin saan bard-fighter -hahmolleni +5 long swordin!”, “Enää tämä yksi battle, jotta pääsen underworldissä nextille levelille”, “Pliis, vielä hetki, niin saan kaapattua tämän Spanish War Galleonin ja niiden goldit.”
Pelaaminen kannustaa oppimaan
Taistelu ei ole missään nimessä ohi ja pelaamisen salonkikelpoisuudesta kalistellaan sapeleita varmaan ikuisesti. Mutta selkeää kehitystä on tapahtunut ja nykyajan vanhemmat ovat paljon valveutuneempia pelaamisen suhteen. Silti puolestapuhujia tarvitaan ja School of Gaming ylpeänä kantaa tätä lippua kaikkien pienten gamerien puolesta.
Omien vanhempienkin suhtautuminen pelaamiseen ja tietokoneella värkkäämiseen muuttui, kun he ymmärsivät paitsi sen, että lapsen intohimoa ja innostusta ei kannata rajoittaa vaan lempeästi ohjailla, ja että peleihin käytetty aika näkyi positiivisella tavalla koulumenestyksessä. Pelit kannustivat minua myös hakemaan lisätietoa kirjoista. Merirosvoseikkailut jatkuivat kirjaston hyllyillä ja tietokoneella pelattavat roolipelit avasivat ovet fantasiakirjallisuuden maailmaan. Ne ovet eivät ole sulkeutuneet ikinä. Omat kirjalliset ja luovan ajattelun taitoni ovat ikuisessa kiitollisuuden velassa erinäisille tietokonepelien tekijöille.
Yksi taito nousi erityisesti esiin: englannin kielen taito karttui kohisten, kun sanakirjan kanssa suomensin pelien mukana tulleita manuaaleja ja taustamateriaalia. Roolipelit, kuten Ultima- ja AD&D -sarjan pelit, sisälsivät paljon ylöskirjattavaa nippelitietoa ja niistä muodostui pelin edetessä varsinaisia pelipäiväkirjoja, joissa käytetty kieli oli usein englanti.
Pelaajat puhuvat englantia paremmin
Olen joskus sanonut, että en ole koskaan tavannut gameriä, joka olisi puhunut huonoa englantia. Ehkä hieman liioittelua, mutta ei silti mikään maga-vale (jes, luit oikein). 80-luvulla ei ollut vielä verkkopelejä nykyisessä mittakaavassa, joten kielitaito kehittyi pelaamalla ja pelin materiaaleja tutkimalla ja kääntämällä. 90-luvulla pelaaminen siirtyi askelettain verkkoon, jossa tekstichateillä ja myöhemmin ääni-kanavilla saattoi kommunikoida ulkomaalaisten pelikavereiden kanssa. Englanniksi tietenkin.
Kielitaito kehittyy parhaiten puhumalla ja nykyään “suomalaiset hallitsevat kyllä kieliopin, mutta eivät osaa puhua” -lause on yhtä väsynyt ja aikansa elänyt, kuin AI:lla toteutettu muovipakkauksessa oleva keräilyukkeli-meme itsestä.
On paljon tutkimustietoa siitä, miten pelaaminen parantaa kielitaitoa. Tutkimukset osoittavat esimerkiksi, että pelaavilla lapsilla on laajempi englannin kielen sanavarasto kuin ei-pelaajilla. Nottinghamin yliopiston tutkimus vahvistaa, että lasten kielitaidon kehitys peleissä toteuttaa “luonnollista ja sattumanvaraista oppimista”. Eli pelit ja pelaaminen mahdollistavat lapsille tavan oppia kieltä, joka kielitaidon lisäksi kehittää luonnollisella tavalla heidän ajatteluaan ja ongelmanratkaisukykyään.
Ja pelaamisen suurin voima? Motivaatio. Ihminen oppii mitä vain, jos tällä on halua ja intoa paneutua asiaan. Yleensä lapsia ei tarvitse juuri houkutella pelien ääreen. Pelaamisen piilo-oppiminen hoitaa loput.
Jos joku vanhempi vielä miettii, voiko pelaamisesta olla hyötyä, tämä tutkimus- ja kokemuspohjainen näyttö osoittaa yksiselitteisesti, että vastaus on kyllä.
Minecraft ja englannin oppiminen
Minecraft on yksi suosituimmista peleistä maailmanlaajuisesti 7-12-vuotiaiden keskuudessa. Sillä on kuukausittain yli 180 miljoonaa pelaajaa (Lähde: Statista 2024). Se on myös erinomainen väline erilaisten hyödyllisten taitojen oppimiseen. Vaikka nykyään peli on saatavilla useilla kielillä, materiaalit ja peliyhteisöt löytyvät verkosta useimmilla kielillä, Minecraft voidaan valjastaa tehokkaasti kielten oppimiseen.
Varsinkin School of Gamingin -mallinen yhteisöllinen pelaaminen osaavan pelikasvattajan johdolla takaa, että Minecraftista saadaan paras irti myös kielitaidon kartuttamiseksi.
Tämän takia School of Gamingin englanninkielinen Minecraft-kerho toimii:
✅ Minecraftin pelimaailmat ja sisältö ovat englanniksi: Pelaajat kommunikoivat toistensa kanssa englanniksi äänikanavalla tai tekstichätin kautta.
✅ Kerho on turvallinen ja sosiaalinen ympäristö: Yhteistyöprojektit kannustavat aktiiviseen englannin kielen käyttöön. Kynnys puhumiseen laskee huomattavasti, kun luotettava aikuinen ohjaa ryhmää.
✅ Leikkimielinen oppiminen: Lapsia ei tarvitse motivoida erikseen oppimiseen. Oppiminen seuraa luonnollisesti oman kiinnostuksen kautta.
✅ Oppiminen tapahtuu sisällön kautta: Kerhossa ei tankata kielioppia tai sanastoja, vaan oppiminen tapahtuu luonnollisesti ja tarinallisten sisältöjen kautta.
Tervetuloa maksuttomalle näytetunnille oppimaan englantia Minecraftin avulla
School of Gaming järjestää joka viikko Minecraft-näytetunteja. Voit ilmoittautua täällä. Osa oppitunneistä pidetään englanniksi.
Näytetunneilla:
🧱 Rakennetaan yhdessä
🗣 Puhutaan ja kuullaan englantia
🌍 Tehdään yhteistyötä muista maista tulevien lasten kanssa
🎯 Opitaan uusia sanoja tavalla, joka jättää sanat muistiin.
Näytetunneilla ei tarvitse jännittää eikä suoriutua. Pelataan ja pidetään hauskaa! Lue lisää Englanninkielisestä Minecraft-kerhosta täällä.