Haluan ottaa kantaa kahteen huomiota herättäneeseen mielipidekirjoitukseen: luokanopettaja Kaisa Eskolan (Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 7.4.2024) huoleen koululaisten iltapäivien viettämisestä pelien parissa, ja äidin (Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 8.4.2024) avoimeen tunnustukseen lastensa liiallisesta pelaamisesta. Kirjoituksen heijastavat monien koulujen ja perheiden arkipäivää ollen sydäntäsärkevällä tavalla rehellinen kuvaus nykyhetken haasteista.
Eskolan kirjoitus nostaa esiin huolen lapsiemme hyvinvoinnista digitaalisen viihteen äärellä, ja äidin kirjoitus puolestaan avaa näkökulman arjen haasteisiin ja ruutuaikaan liittyvään voimattomuuden tunteeseen. Molemmat kirjoittajat pyrkivät parhaansa mukaan selviytymään digitaalisen maailman haasteista, mikä ei ole helppoa.
Keskustelussa on kuitenkin tärkeää tuoda esiin, että pelaaminen ei ole yksiselitteisesti negatiivinen asia. Se tarjoaa lapsille ja nuorille merkityksellisiä kokemuksia, oppimisen mahdollisuuksia ja tärkeän sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen. Tämä ei tarkoita, että huoli liiallisesta ruutuajasta tai sopimattomista sisällöistä olisi aiheeton, mutta näkökulmaa on laajennettava.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ajatuksia mukaillen, toivoisin vanhempien suhtautuvan pelaamiseen harrastuksena. Niin kuin muussakin ohjatussa harrastustoiminnassa, myös peliharrastamisessa monet elämän haasteet voidaan kohdata ja käsitellä. Ohjatun toiminnan ympärille muodostuvan yhteisön kautta, lapset ja nuoret kokevat yhteenkuuluvuutta, saavat positiivisia sosiaalisia kokemuksia ja aitoja ystävyyssuhteita.
Elämä tietoverkkojen aikakaudella vaatii uudenlaista ymmärrystä ja suhtautumista pelaamiseen ja ruutuaikaan. Korostaisin molemmissa laatua. Ruutuaika voi olla myös positiivista ja aktivoivaa! Pelaamisessa on tärkeämpää tietää tarkasti kenen kanssa lapsi pelaa, kuin että mitä hän pelaa. Laadukas, kehittävä pelaaminen, joka tapahtuu turvallisessa ympäristössä ja johon sisältyy koulutetun aikuisen ohjaus, voi olla osa terveellistä kasvua ja kehitystä.
Lopulta, kyse on tasapainon löytämisestä – tunnustamalla pelaamisen mahdollisuudet ja hyödyt samalla, kun tunnistetaan ja hallitaan siihen liittyviä riskejä. Tämä vaatii ymmärrystä, keskustelua ja yhteistyötä kaikilta osapuolilta: vanhemmilta, opettajilta, pelikasvattajilta ja itse lapsilta.
Mikko Perälä
Pelikasvatuksen asiantuntija ja reksi
PS. Jos olet kiinnostunut pelaamisesta harrastuksena, tutustu tuleviin Minecraft-kesäleireihimme. Ne ovat loistava tapa aloittaa uusi peliharrastus!